Hassua, olikohan pari päivää viime postaukseni jälkeen kun kuume kohosi melkein 39 asteeseen. Eikä viihtynyt kehossani vain paria päivää, vaan viisi. Influenssahan se,ja koen vieläkin olevani traumatisoitunut koko episodista.. Jotenkin tuntu niin julmalta, että menetin elämästäni niinkin monta vuorokautta (pitää tietty laittaa asioita perspektiiviin, eli mieluummin toki sairastin tuon influenssan kuin vaikkapa syövän..). Ja kuten edellinen lause ehkä kertoo, taipumukseni itsesääliin ja teatraalisuuteen pääsi kyllä taas valloilleen ton taudin myötä. 
Lähdinkin Helsinkiin jo viikkoa ennen pääsiäistä, koska sairastamisen mukanaan tuoma yksinäisyys (taas lievää liiottelua, koska mun ystävät kyllä toivät ruokaa päivittäin ja soittelivat vointiani) sai mut ikävöimään kotiin ihan hemmetisti. Vietin melkein puolitoista viikkoa siellä ihanuudessa. Oli kaiken kaikkiaan aivan loistava pääsiäinen; ulkoilin, näin ystäviä, söin hyvin, kävin juhlimassa, ja mikä tärkeintä, näin paljon maailman suloisinta siskonpoikaani.
Tarvinneeko edes sanoa, että nyt sitten paluu tänne Savoon oli aika nihkeä. Mun asenneongelma on selvästi pahentunut kaiken kaikkiaan viimesen parin kuukauden aikana! Tai annan sille ainakin vallan useammin kuin ennen. Ehkäpä tämä kolmas vuosi täällä alkaa saada jo niin vakiintuneen elämän merkkejä, että jollain tasolla alan kapinoida sitä vastaan... Sellaisen ihanan ajatuksen kyllä viime viikolla Helsingissä tajusin, että enhän mä tule asumaan täällä ikuisesti, vaan ihan oikeesti muutan vielä joskus Helsinkiin! Se oli uskomattoman helpottava oivallus, vaikka tokihan  koko ajan on ollut aikomuksenakin muuttaa takasin asap. Se on vaan päässyt unohtumaan jossain välissä, etten suinkaan ole määrätty elämään Savossa koko loppuelämääni.
Tylsistyn, tylsistyn.. Onneksi viikonloppuna on jonkinverran kivaa tiedossa. Bileet, ja no, ei ehkä niin kivaa, mutta opiskelua pitäisi kans harrastaa. Huomenna rankaisen itseäni opiskelemattomuudesta siivoamalla koko kämpän lattiasta kattoon. Jee.